Muikku
(Coregonus albula)ruotsiksi siklöja, englanniksi vendace tai European cisco
Suku:
Kuuluu lohikalojen lahkoon Salmoniformes, lohien heimoon Salmonidae ja alaheimoon Coregoninae. Eli muikku on siian sukuinen pieni lohikalalaji.
Ulkonäkö:
Pienikokoinen sukkula. Väriltään muikku on selkäpuolelta tumman sinivihreä tai ruskehtava ja sen kupeet ovat hopeanhohtoiset, vatsapuoli valkea ja evät tummat. Silmät ovat suuret ja näkökyky hyvä. Lohikalojen tapaan muikullakin on selän takaosassa rasvaevä.
Muikun pituus on yleensä 12–20 cm ja paino 10–70 g. Suomen suurin muikku, joka saatiin v. 2020 Inarinjärvestä oli 0,63 kg painava. Pienimmillään muikut ovat noin viisisenttisiä ns. neulamuikkuja.
Muikun erottaa lähisukulaisestaan siiasta leukojen perusteella: muikulla alaleuka on yläleukaa pidempi, siialla päinvastoin. Kuoreesta muikun erottaa suun perusteella, sillä kuoreella on hampaat, muikulla ei. Myös hopeanhohtoinen salakka muistuttaa muikkua, mutta siltä puuttuu muikulla oleva rasvaevä.
Levinneisyys ja elinympäristö:
Muikku on ensisijaisesti sisävesien kala, jota esiintyy Euroopan pohjoisosassa pienellä alueella Itämerta ympäröivissä maissa ja Suomi on muikun keskeisintä levinneisyysaluetta. Muikkujärviä on lähes kaikkialla Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta ja Suomessa muikun keskeinen levinneisyysalue on Järvi-Suomessa.
Ruotsissa muikkuja on maan eteläosassa sekä Pohjanlahden rannikon läheisillä suurilla järvillä. Sitä tavataan jonkin verran Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa, Venäjällä ja Baltian maissa. Muikkua on myös kaikissa Itämereen laskevissa vesistöissä ja vähäsuolaisimmilla alueilla Perämeressä ja Suomenlahden itäosan alueilla.
Muikku on ulappavesien parvikala ja se suosii puhtaita ja kirkkaita vesiä. Parvet liikkuvat päivällä syvänteissä ja illalla pinnassa. Pimeän tultua parvi kuitenkin hajoaa ja kokoontuu taas aamun sarastaessa. Muikku on melko paikallinen kala.
Ravinto:
Muikku syö koko ikänsä pääosin eläinplanktonia. Saaliin koko vain kasvaa saalistajan koon kasvaessa ja tärkeimpiä ravintoeläimiä ovat hankajalkaisäyriäiset ja vesikirput. Pienet muikut syövät myös paljon rataseläimiä ja hankajalkaisten nauplius-toukkia.
Lisääntyminen:
Muikku tulee sukukypsäksi yleensä toisena elinvuotenaan ja lisääntyy useimpien lohikalojen tavoin syksyllä. Silti kutuaika vaihtelee eri paikoissa lokakuulta joulukuulle asti. Muikku hakee kutupaikkoja alle kymmenen metrin syvänteiden rinteiltä ja matalikoilta hiekka-, sora tai somerikkopohjilta.
Muikulla on paljon mätiä, jopa kolmannes painosta ja mäti laskeutuu pohjaan. Mätimunien määrä pienemmillä muikuilla on 1 500–2 000 ja suuremmilla jopa 8 000–10 000 mätimunaa. Pian kudun jälkeen jää vesistöt jäätyvät ja munat kehittyvät 0,2–2-asteisessa vedessä. Jääpeitteen lähdettyä poikaset kuoriutuvat noin 8 mm:n pituisina ja kulkevat matalaan rantaveteen tiheiksi parviksi. Sieltä ne matkaavat kuukauden ikäisinä syvempiin vesiin. Eräissä järvissä esiintyy myös kevättalvella kutevia muikkuja.
Kalastus:
Muikku on Suomessa sisävesien tärkein saaliskala ja sitä kalastetaan nuotalla, troolilla, verkolla, isorysällä sekä paunetilla. Ammattikalastajat nostavat muikkua etupäässä nuotilla ja trooleilla, vapaa-ajan kalastajat miltei yksinomaan verkoilla. Verkolla pyydettäessä tarvitaan useita silmäkokoja.
Syyskalastuksen aikana muikuista saadaan myös arvokasta mätiä. Muikkukannan sisäisellä ravintokilpailulla, poikasvaiheen aikaisilla ympäristötekijöillä ja toisilla kalakannoilla on vaikutusta muikkukantojen kehitykseen.
Muutaman perättäisen vuosiluokan jäädessä heikoksi puhutaan usein ns. muikkukadosta. Muikku kestää yleensä voimakastakin kalastusta, jolla voi olla vaikutuksensa kannan kehitykseen. Muikun runsaus heijastuu myös muuhun kalayhteisöön. Hyvänä kilpailijana muikku vaikuttaa muiden ulapan lajien, kuten siian, kasvunopeuteen ja esiintymiseen. Runsaana ollessaan muikku on tärkeä ravintolaji petokaloille, etenkin järvitaimenelle. Suomessa muikku on lajina elinvoimainen.
Nimitykset ja mytologia:
Muikun nimityksiä ovat
Itä-Suomessa: muje, riäpys, reäpys tai rääpys
Perämerellä Raahesta pohjoiseen: maiva
Keski-Pohjanmaalla: siikamaiva
Länsi-Lappissa: silli
Posion ja Kuusamon alueilla sijaitsevan Kitkajärven pienikasvuista muikkua nimitetään neulamuikuksi eli kitkanviisaaksi joka on saanut perimätiedon mukaan lempinimensä Venäjän vallankumouksen aikaan. Noihin aikoihin myös Koillismaalta lähti ihmisiä rakentamaan sosialistista ihannevaltiota, mutta joku hoksasi nimetä tämän pienen kalan Kitkan Viisaaksi, koska se oli tarpeeksi fiksu ettei lähtenyt, vaikka olisi itään päin virtaavia jokia pitkin mukaan päässyt.
Vanhoissa uskomuksissa muikku liittyy tulevan puolison ennustamiseen. Tarinan mukaan täytyisi syödä Juhannusaattona illalla muikkuja, minkä seurauksena se oikea tulee yöllä juottamaan. Toisessa versiossa tästä uskomuksessa neuvottiin että kun söi illalla tavanomaisen syönnin jälkeen vielä yhdeksän muikkua pää edellä, niin tuleva puoliso toi yöllä vettä.