Kuore
(Osmerus eperlanus)toiselta nimitykseltään norssi, ruotsiksi nors, englanniksi smelt
Suku:
Kuuluu lohensukuisten kuorekalojen lahkoon Osmeriformes ja kuoreiden heimoon Osmeridae. Kuorekaloja tunnetaan maailmassa 88 lajia.
Ulkonäkö:
Pienikokoinen kala, joka on läpikuultava ja kapeavartaloinen. Sisävesissä elävän järvikuoreen selkä on vihreänkellertävä ja merissä elävän kuoreen sinertävänvihreä. Vatsapuoli on valkoinen ja kyljen yli kulkee pitkittäin hopeanhohtoinen raita. Suomut irtoavat helposti. Kuoren leuat ovat haukimaisen pitkät ja terävähampaiset. Omaa selässään lähellä pyrstöä rasvaevän kuten muutkin lohikalat.
Merikuore on yleensä 10-30 g painoinen ja 10-18 cm pituinen (suurimmat 31-32 cm), järvikuore taas 2-10 g painoinen ja 7-12 cm pituinen. Suomen ennätyskuore saatiin v. 2007 Kotkasta ja se painoi 0,26 kg.
Kuore tunnetaan voimakkaasta tuoretta kurkkua muistuttavasta hajustaan joka tarttuu helposti. Haju tulee kuoreen kidusten alla olevista hajurauhasista.
Levinneisyys ja elinympäristö:
Suomen järvissä elävä kuore on mahdollisesti ollut alun perin merikala, mutta on jäänyt sisävesiimme Baltian jääjärven aikoina. Kuoretta elää pohjoisissa kylmähköissä merissä ja järvissä ympäri maapalloa.
Kuoretta on kahta alalajia ja Suomessa esiintyvää O.e. eperlanusta on Itämeren lisäksi Pohjanmeren rantavesissä, Koillis-Atlantilla ja Vienanmeressä. Eniten kuoretta on järvialueella Oulunjärveen asti. Pohjoisimmat kuoren elinalueet ovat hieman Rovaniemen pohjoispuolella Kemi- ja Tornionjoen vesistöissä.
Suomessa elävistä kuoreista on erotettu kaksi muotoa, iso- ja pikkukuore. Isokuoreet elävät koko rannikkoalueellamme ja joissakin suurissa järvissä, pikkukuoreet taas Etelä- ja Keski-Suomen järvissä Oulujoen vesistöön saakka.
Kuore liikkuu kutuaikaa lukuun ottamatta merillä ja järvissä parvina ulappa-alueilla, joissa se oleskelee syvällä (joskus jopa yli 50 metrin syvyydessä) tai välivedessä. Öisin se nousee pintaan. Toisin kuin muut lohikalat, kuore on hyötynyt rehevöitymisestä sillä se ei ole niin vaativa vedenlaadun suhteen kuten vaikka muikku. Siellä missä muikku on rehevöitymisen vuoksi vähentynyt, kuore on puolestaan taas lisääntynyt.
Ravinto:
Kuoreen poikanen syö vain planktonia ja kasvaessaan se lisää ravintoonsa planktonin lisäksi pohjaeläimiä, katkoja, halkoisjalkaisia äyriäisiä ja kalanpoikasia (esim. muikunpoikasia).
Lisääntyminen:
Merikuore tulee sukukypsäksi 2-3-vuotiaana ja järvikuore 1-2-vuotiaana. Merikuore nousee kutemaan suurina parvina keväisin hieman jäidenlähdön jälkeen rannikon rantavesiin, jokien ja purojen suualueille ja jokiinkin asti. Järvikuoreet hakeutuvat järvien matalikoille tai nousevat koskiin ja virtauspaikkoihin kutemaan.
Kutu tapahtuu kivi- tai sorapohjalla ja kudun jälkeen kuoreet palaavat syvempiin vesiin. Kuoreen mäti on pienirakeista, takertuvaa ja keltaista. Läpikuultavat poikaset kuoriutuvat noin 5 mm pituisina muutaman viikon kuluttua.
Kalastus ja kuore ruokana:
Kuore on yleinen sivusaaliskala Suomen sisävesi- ja rannikkokalastuksessa ja sitä pyydetään verkoilla, nuotalla, troolilla ja talvipilkkimällä. Etenkin verkkokalastajille kuore on tuttu sivusaalis, sillä se tarttuu hampaistaan helposti ohutlankaisiin verkkoihin.
Keväällä kudun aikana järvikuoretta voi helposti pyytää lippohaavilla ja tällä pyyntimuodolla on pitkät perinteet. Ennen vanhaan kuoreella onkin ollut paljon suurempi kalataloudellinen merkitys kuin nykyisin ja siitä on tehty keittoa, kalakukkoa ja kuivakalaa. Venäjällä kuore on vieläkin suosittu herkku. Kuoren liha on kiinteää, valkoista ja maukasta ja sen maku muistuttaa kuhaa. Se sopii pannulla paistettavaksi ja friteerattavaksi.
Nykyihmiselle on silti tuntematon Lavialta peräisin oleva kuorekaviaari joka valmistettiin pitämällä kuoreita 2 viikkoa suolassa, liika suola liotettiin pois, kuoreet hakattiin pikku palasiksi, sekaan laitettiin kermaa, jauhettua pippuria ja hienoksi silputtua sipulia. Koko massa sitten sekoitettiin ja kaviaari oli valmis.
Mytologia:
Kun ennen haluttiin varmistaa hyvä saalis, talon nuorin piika sidottiin puunoksaan ensimmäisen nuottauksen ajaksi. Lavialta on kotoisin sanonta: ”Ei silloin saa ruuasta nupista, kun on kuoretta kupissa”.
Kalevalassa ja Kantelettaressa kuore esiintyy, sillä niissä kerrotaan että sulhoehdokas sai armon, jos hän toi kalastusmatkaltaan edes kuoreita. Silti morsiamet eivät aina niin kuoreista välittäneet, vaikkakin kuoreen väitettiin tekevän naisen muita kauniimmaksi.
Kuore on valittu Kainuun maakuntakalaksi.