Ahven
(Perca fluviatilis)ruotsiksi abborre, englanniksi perch
Suku:
Kuuluu ahvenkalojen lahkoon Perciformes, alalahkoon Percoidei ja heimoon Percidae. Ahvenheimoon kuuluu 126 lajia ja läheisimpiä ahvenen sukulaislajeja Suomessa ovat kuha ja kiiski.
Ulkonäkö:
Ahven on vihreäsävyinen, sillä on tummemmat pystyjuovat kyljillä ja punaoranssit vatsaevät, pyrstö ja peräevä. Ahvenet voivat olla myös ruskeankeltaisia jos ne elävät humusta sisältävissä vesissä ja oransseja jos ne elävät vesistöissä joissa uitetaan puuta, sillä uittopuista liukenevat aineet ärsyttävät kalojen ihoa jolloin ne muuttuvat porkkananvärisiksi. Ahven on hyvin piikkinen kala, sillä sen tiiviiden suomujen takareunoissa on pieniä piikkejä ja myös sen kiduskansissa ja ensimmäisessä selkäevässä on piikit jotka voivat tuikata kalaa käsittelevää.
Ahvenen normaali pituus on 10-30 cm ja paino 50-250 g.
Ahven elää yleensä 20–25-vuotiaaksi ja sen kasvunopeus voi vaihdella paljonkin. Iso kyrmyniskainen ja pieni muutaman kymmenen gramman painoinen ahven voivat kummatkin olla yli 20-vuotiaita. Ahvenen niska muodostuu jyrkästi nousevaksi kun tämä tulee vanhemmaksi ja kasvaa, minkä takia isoja ahvenia usein nimitetään kyrmyniskoiksi.
Suomen ennätysahven saatiin Ahvenanmaan Kökarilta ja se painoi 2,87 kiloa. On silti tieto että 1900-luvulta oltaisiin saatu 3,6-kiloinen ahven.
Levinneisyys ja elinympäristö:
Esiintyy Euroopassa laajalti lukuun ottamatta Portugalia ja Espanjaa, Etelä-Italiaa, Balkanin niemimaan länsiosia ja Pohjois-Atlantin saaria. Suomessa ahven on yleisin kalalaji ja se on levinnyt lähes koko maan järviin, hitaasti virtaviin jokiin, lampiin ja rannikkoseuduille. Ainoastaan pohjoinen käsivarsi on paikka, jossa ahventa ei ole. Eurooppalaista ahventa on istutettu myös Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Kazakstanin järvissä elää oma ahvenlajinsa Perca schrenkii ja Pohjoisamerikkalainen kelta-ahven Perca flavescens on varsin identtinen eurooppalaisen ahvenen kanssa niin elintavoiltaan kuin ulkonäöltäänkin.
Ahven rantavesien kala eikä viihdy syvänteissä lukuun ottamatta talvea, jolloin se hakeutuu pois rannasta. Ahven sietää happamia vesiä hauen ohella parhaiten Suomen kaloista, mutta jos pH laskee lähelle neljää, ahven ei voi enää lisääntyä.
Ravinto:
Kuoriutuneet ahvenenpoikaset saavat aluksi ravintonsa ruskuaispussista, mutta ne siirtyvät pian syömään eläinplanktonia kuten surviaissääsken toukkia, vesikirppuja ja hankajalkaisia.
Iän myötä ruokavalioon tulevat muut pohjaeläimet ja pikkukalatkin. Ahventen vatsasta on löytynyt mm. kaloja, simpukoita, rapuja ja jopa kiviä joita ahvenet olivat vahingossa nielleet pohjaeläinten tonkimisen lomassa. Ahvenyksilöt voinevat erikoistua erilaisiin ravintokohteisiin; tämä selittäisi rajun kasvunvaihtelun eri yksilöiden välillä. Suurempien ahventen ravinto koostuu yksinomaan kalasta.
Ahvenet saalistavat päivisin parvissa, mutta öisin ne vetäytyvät lepäämään pohjaan vesikasvien sekaan.
Lisääntyminen:
Ahven tulee sukukypsäksi 2-5 vuoden ikäisenä ja 9-14 cm pituisena. Kutu alkaa matalissa rantavesissä Etelä-Suomessa huhti- tai toukokuussa ja ulottuu kesäkuulle, kylmissä vesissä jopa heinäkuulle saakka.
Ahven on erittäin tehokas lisääntyjä ja puolikiloinen naaras saattaa laskea jopa 66 000 mätimunaa. Limainen, läpikuultava ja putkimainen mätinauha kiinnittyy pohjakasveihin ja oksiin.
10-15 päivän päästä mätinauhasta kuoriutuu 5 mm pituisia poikasia ja poikaset levittäytyvät vapaan veden alueelle, siirtyen vähitellen matalampiin rantavesiin kasvamaan.
Kalastus ja ahven ruokana:
Runsaana ja helppona pyydystää ahven on useimpien ensimmäinen onkikala särjen lomassa. Parhaita ahvenen syöntiaikoja ovat touko-kesäkuun alussa, loppukesä ja syksy. Ravinnonhankinnassa ahven noudattaa vuorokausirytmiä, jota kalastajat hyödyntävät: keväällä ja kesällä ahven nappaa aikaisin aamulla ja iltamyöhällä. Syksyllä paras syönti osuu taas lähemmäs keskipäivää. Ahventa pyydetään katiskoilla, verkoilla, onkimalla, virvelöiden, pilkkimällä ja perhokalastamalla.
Ahvenen liha on vaaleaa ja maukasta ja paikoin ahventa arvostetaan Euroopassa erittäin paljon. Niin kotikäyttäjätkin kuin ravintolakokitkin käyttävät teollisesti perattuja ahvenia raaka-aineena.
Mytologia:
Vaikka ahventa oli helppo saada ja se oli yleinen kala, siihen kohdistui maaginen taikaperinne. Myös myyteissä ahven oli keskeisesti esillä, kuten esim. Kalevalassa jossa Lemminkäinen kasvoi lapsuutensa ahventen voimalla ja kiista ahvenapajista olivat syynä Untamon ja Kalervon suureen veljessotaan.
Kantelettaressa taas ahven mainitaan tuppisuisuuden ja umpimielisyyden perikuvana.
Suomessa ahven on valittu maan kansalliskalaksi. Suomen luonnonsuojeluliiton pitkäaikaisen tiedotuspäällikön Terho Poutasen mukaan ahven on ominaisuuksiltaan perisuomalainen: "kyrmyniskainen, hitaahko, piikikäs".